Rasvansiirto miehille

Rasvansiirto miehille merkitsee miehen kehon muokkaamista hänen omalla rasvallaan. Miehen omalla rasvalla voidaan korjata kasvojen arpia ja ikääntymismuutoksia. Lisäksi sillä voidaan stimuloida laajoja ihoalueita uudistumaan. Myös intiimikirurgiassa rasvansiirrolla on oma paikkansa.

Anestesia- ja leikkausmuotojen kehittyessä rasvansiirtoja on alettu tehdä entistä enemmän paikallispuudutuksessa. Turussa kaikki rasvansiirrot tehdäänkin paikallispuudutuksessa. Helsingissä myös yleisanestesia eli nukutus on mahdollinen.

Asiakaskokemuksia

Riikka Veltheim on todella asiantunteva ja ammattilainen plastiikkakirurgi.
Suuret kiitokset Riikka Veltheimille ja koko Cityklinikan henkilökunnalle. Suosittelen lämpimästi muillekkin.
Hei Piotr, Kiitos erittäin ammattitaitoisesta ja hienosta kokemuksesta Cityklinikalla tänään. Sinä ja henkilökuntasi ovat aina tarjoneet ensiluokkaista palvelua.

Ota yhteyttä

Me tahdomme antaa aikaamme sinulle. Konsultaatiokäynnillä voit keskustella esteettisen lääketieteen ammattilaisen kanssa luottamuksellisesti juuri niistä asioista asioista, joihin etsit ratkaisua. Sairaanhoitajan tai esteettisen lääkärin konsultaatio Cityklinikalla on aina maksuton, eikä se sido sinua mihinkään. Konsultaatio- tai toimenpideajan voit varata puhelimitse tai netissä.
  • 0201 777 288 (Helsinki)

Varaa aika netissä.

Joitakin aikoja Helsinkiin tai Lahteen voit varata verkkoajanvarausjärjestelmässämme.

Varaa aika

Hinnasto

Palvelun saatavuus: Helsinki

Rinnat nukutuksessa; sis. ALV 24 %
6190 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Palvelun saatavuus: Helsinki

sis. ALV 24 %
17 990 €
Lue lisää
  • Hinnat koskevat plastiikkakirurgi Riikka Veltheimin tekemiä toimenpiteitä.
Toimenpide nukutuksessa
+1000 €

Cityklinikan Terveystili – entistä joustavammat maksumahdollisuudet

Haluatko maksaa laskulla tai Sinulle sopivissa erissä?

Rahoituksen hakeminen on helppoa ja nopeaa. Kun tiedät toivomasi rahoitusmäärän, voit tehdä hakemuksen sähköisesti tai paikan päällä asiantuntevan henkilökuntamme avustuksella. Myös olemassa olevan luoton korotus onnistuu alla olevan hakemuksen kautta. Luotonantaja on Resurs Bank AB Suomen sivuliike.

Lue lisää

Rasvansiirto miehille -wiki

Perustietoa

Rasvansiirto merkitsee nimensä mukaisesti rasvan siirtämistä kehon yhdestä osasta toiseen. Ensimmäisiä rasvansiirtoja on tehty jo 1920-luvulla. 1980-luvulla toimenpiteen yleistyessä rasvansiirrosta tuli hyvin tärkeä ja arvokas toimenpide plastiikkakirurgiassa. Vuonna 2001 huomattiin, että rasvakudoksessa on runsaasti kantasoluja. Näitä ruvettiin käyttämään erilaisten sairauksien hoidossa. Oltiin siis hyvin kaukana ulkonäköasioista.

Rasvansiirron käyttöalueet laajenevat koko ajan. Rasvaa pystytään siirtämään yhä pienemmillä kanyyleilla. Rasvansiirto voidaan tehdä jopa samoilla kanyyleilla, joilla tehdään hyaluronihappotäyteainehoitoja. Käytetään jopa insuliinipistoksista tuttuja injektioneuloja. Ohuiden, pienten neulojen käyttämisen teki mahdolliseksi uudenlainen ja ainutlaatuinen rasvankäsittelytekniikka, jolla saadaan niin sanottua nanorasvaa.

Cityklinikka käyttää viimeisintä tekniikkaa rasvankeräyksessä ja käsittelyssä. Näin saadaan mahdollisimman paljon elävää rasvakudosta vartalon muotoiluun. Rasvansiirtoja tehdään enemmän naisille kuin miehille. Tästä huolimatta rasvansiirto on myös miehille äärimmäisen hyvä toimenpide.

Rasvoissa on eroja

Kun puhutaan rasvansiirrosta, kysymyksessä on hyvin laaja käsite ja ilmiö. Termi rasvansiirto ei kerro paljon muuta kuin sen, että rasvaa on otettu yhdestä paikasta ja laitettu toiseen. Monilla potilailla on kokemuksia aiemmista rasvansiirroista. Viimeisimpien vuosien aikana tekniikka on kuitenkin kehittynyt nopeasti, ja toimenpiteen voi nykyisin suorittaa monella tavalla. Oikean tavan valinta on hyvin tärkeä seikka lopputuloksen kannalta.

Isoimpiin alueisiin, kuten esimerkiksi rintoihin tai pakaroihin, voidaan laittaa varsin suurikokoista rasvakudosta, jota kutsutaan makrorasvaksi. Kasvojen alueelle siirrettävä rasva kerätään mikrokanyyleilla. Tätä rasvaa kutsutaan mikrorasvaksi. Sitä voi käyttää kasvojen pääpiirteiden muotoiluun, kuten poskien kohotukseen, alaluomien alueelle, leukalinjan ”suoristukseen” ja muotoiluun sekä isoihin ryppyihin ja juonteisiin (esim. nasolabiaalijuonteet tai sibeliusrypyt). Pienien ryppyjen ja tummien silmänympärysten hoitamiseen käytetään nanorasvaa. Nanorasvalla voidaan tehdä myös laaja, erittäin tehokas biorevitalisaatiohoito silloin, kun perinteiset pistoshoidot tai ”vampyyrihoito” ei riitä.

Rasvansiirto on myös osa intiimitoimenpiteitä. Mm. peniksen paksunnos tehdään hyvin usein potilaan omalla rasvalla.


Rasvansiirto miehille — rasvan käyttökohteita

Rasvansiirto – makrorasvan käyttöalueet:

  • Käsivarsien muotoilu
  • Rintakehän muokkaus
  • Reisien ja pohkeiden muokkaaminen
  • Pakaroiden muotoilu

Rasvansiirto – mikrorasvan käyttöalueet:

  • Kasvojen ikääntymismuutosten korjaus
  • Poskipäiden kohotus
  • Leuan muotoilu
  • Huulten täyttö
  • Ryppyjen ja juonteiden täyttö
  • Syvien arpien täyttö

Rasvansiirto – nanorasvan käyttöalueet:

  • Tummien silmänalusten hoito
  • Otsan alueen keskisyvät rypyt
  • Kaulan kiinteytys
  • Rintakehän ryppyisyyden hoito ja kiinteytys
  • Kädenselän ihon nuorennus
  • Pinnallisten ja keskisyvien ryppyjen hoito

Rasvansiirto miehille — toimenpide pähkinänkuoressa

  • Cityklinikalla käytettävällä tekniikalla pystytään keräämään rasvakudosta välittömästi käyttökelpoisissa annoksissa.
  • Yleisimmät keruualueet ovat lantion, vyötärön, vatsan ja alaselän rasvakertymät sekä reisien, polvien ja käsivarsien alueet.
  • Paikallispuudutus riittää usein.
  • Myös yleisanestesia eli nukutus on mahdollinen.
  • Rasvakudoksen laatu ja määrä ovat suoraan riippuvaisia keräysalueesta.
  • Rasvaa voidaan kerätä kaikista kerroksista syväkudoksista pintakerroksiin.
  • Parhaan tuloksen saavuttamiseksi toimenpide on parasta toistaa keskimäärin kolmesti. Jokaisen toimenpiteen välissä tulisi olla kolmen kuukauden tauko.

Rasvansiirron jälkeen

  • Välittömästi toimenpiteen jälkeen on vältettävä toimenpidealueen voimakasta hieromista. Kehon tulee antaa toipua ja rauhoittua.
  • Toimenpiteen jälkeen kylmähaudetta tulisi pitää hoitoalueella jaksottaisesti 24–48 tunnin ajan alueen turpoamisen vähentämiseksi.
  • Tarvittaessa käytetään tukisidettä paranemisen edistämiseksi.
  • Ensimmäiseen jälkitarkastukseen pitäisi tulla viikko toimenpiteen jälkeen.
  • Pieniä mustelmia ja/tai  turvotusta on odotettavissa, ja ne ovat harmittomia.

Rasvansiirto miehille — rasvanottoalueet

Rasvanottoalue voi olla melkein mikä tahansa paikka, jossa potilaalla on rasvakertymää. Alue puudutetaan huolellisesti erittäin ohuella kanyylillä pienen ihoaukon kautta. Alueet, joihin rasva aiotaan siirtää, merkitään. Samalla selvitetään, minkä kokoista ja kuinka paljon rasvasiirrännäistä tarvitaan.

Riippuen siirrännäisen määrän tarpeesta voidaan rasvaa ottaa useista paikoista, kuten vatsasta, kyljistä, reisistä. Sääntömme on kuitenkin se, että rasvaa otetaan vain sen verran kuin siirtoon tarvitaan.

Jos potilas toivoo perusteellista rasvanpoistoa, siitä täytyy neuvotella hoitavan lääkärin kanssa ja sopia erikseen, koska silloin toimenpiteen laajuus on huomattavasti suurempi.


Rasvansiirto miehille — rasvan käsittely ja siirtäminen

Kun rasva on otettu, se puhdistetaan ja käsitellään, jotta siirrännäisestä saadaan juuri sopiva. Puhdas, käsitelty rasva siirretään pieniin ruiskuihin. Tämän jälkeen se siirretään hyvin ohuilla kanyyleillä (tylppä neula) haluttuun paikkaan.

Toimenpide on nopea. Suuntaa antavat tulokset näkee saman tien. Toimenpiteen jälkeen siirretty rasva asettuu ja osa myös poistuu. Varmistaaksemme riittävän täytön siirretään haluttuun kohtaan hiukan ylimääräistä, koska osa rasvasta poistuu muutamassa viikossa. Pienen ylitäytön ansiosta vältytään uudelta siirrolta lähiaikoina ja saadaan hyvä esteettinen lopputulos.

Sairauslomaa ei yleensä tarvita, mutta kaksi tai kolme päivää toipumisaikaa on hyvä varata. Jos rasvansiirto tehdään kasvoihin, mustelmat ja turvotus saattavat haitata työssäkäyntiä ja sosiaalista elämää toimenpidettä seuraavan viikon ajan.


Muita saman aihealueen palveluita

Leuan rasvaimu WAL-menetelmällä

Leuan rasvaimu WAL-menetelmällä (Water Assisted Liposuction eli vesisuihkurasvaimu) on tavanomaista rasvaimua hellävaraisempi vaihtoehto rasvan poistoon leuan alueelta. 

Lue lisää

Radiesse®-hoito

Radiesse®-hoito on täyteainehoito, jonka sisältämät kalsiummikropartikkelit sekä geeli kohottavat piirteitä tehokkaasti ja välittömästi.

Lue lisää

Nenäleikkaus

Nenäleikkaus on plastiikkakirurgin suorittama leikkaus. Nenäleikkaus voi muuttaa nenän ulkonäköä ja sen toimintaa.

Lue lisää

Body-Jet WAL — vesisuihkurasvaimu

Body-Jet on vesisuihkurasvaimu. Perinteisiin rasvaimuleikkauksiin verrattuna se on hellävaraisempi. Myös toipuminen on nopeaa.

Lue lisää

Miesten ihonhoitotuotteet

Miehen iho on keskimäärin paksumpi ja öljypitoisempi kuin naisen. Cityklinikalta löytyvät täsmätuotteet myös miehen ihonhoitoon.

Lue lisää

Botuliinihoito ryppyjen poistamiseen

Botuliinihoito soveltuu monen sairauden ja ongelman hoitoon. Botuliinilla voidaan myös häivyttää miehen ikääntymismuutoksia — tyylikkäästi ja luonnollisesti.

Lue lisää

Migreenin hoito botuliinilla

Botuliinilla eli botoxilla pystytään ehkäisemään ja hoitamaan päänsärkyä ja migreeniä. Myös kroonistuneet hartia- ja niskakivut pystytään saamaan kuriin botuliinihoidolla.

Lue lisää

Hampaiden narskuttelu hoidetaan botuliinilla

Jopa 90 prosenttia hampaiden narskuttelusta kärsivistä asiakkaista hyötyy todistetusti botuliinihoidosta.

Lue lisää

PRP-hoito — hiukset

PRP-hoitoa pidetään erittäin tehokkaana juuri hiustenlähdön yhteydessä. Hoidon avulla uusien hiusten kasvamista saadaan stimuloiduksi jopa 80 prosentissa tapauksista.

Lue lisää

Ennenaikainen siemensyöksy - botuliinihoito

Ennenaikainen siemensyöksy on tavallinen ongelma, jota voidaan hoitaa tehokkaasti ja turvallisesti botuliinilla.

Lue lisää

Täyteainehoito miehelle

Täyteainehoidon lähtökohtana ovat miehen omat toiveet ja odotukset. Hyvin tehty täyteainehoito korostaa tyylikkäästi miehen parhaita puolia.

Lue lisää

Skinbooster // biorevitalisaatio

Skinbooster-hoito syväkosteuttaa ihon. Sarjahoidon tuloksena ihon pinta tasoittuu ja kirkastuu. Iho muuttuu aiempaa kiinteämmäksi ja tasaisemman väriseksi.

Lue lisää

BodyTite-rasvaimu

BodyTite on veitsetön, radiotaajuusavusteinen rasvaimu, joka poistaa rasvaa ja kiinteyttää ihoa. Toimenpiteitä tehdään Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Vampyyrihoito kasvoille

Vampyyrihoito eli PRP-hoito on ihoa uudistava ja kiinteyttävä pistoshoito.

Lue lisää

Nauhakohotus ja kartiolankakohotus – Ribbon lift, Silhouette Lift, Silhouette Soft®

Kasvojen kohotus voidaan tehdä pienkirurgisesti tai kokonaan ilman kirurgiaa. Silhouette Soft on sulava kartiolanka, joka viedään ihoon neulalla. Sulava Ribbon-nauha tai sulamaton Silhouette Lift -lanka viedään kudoksiin pienen avauksen kautta.

Lue lisää

FaceTite kiinteyttää kasvot

FaceTite on radiotaajuusavusteinen kasvojenkohotus, joka voidaan tehdä paikallispuudutuksessa. Tuloksena aiempaa kiinteämpi iho ja maltillisesti kohonneet piirteet.

Lue lisää

NeckTite-kaulankohotus

NeckTite on pienkirurginen kaulankohotus, joka tehdään paikallispuudutuksessa. Se sopii potilaille, joiden leuan ja kaulan alueella on liikaa rasvaa.

Lue lisää

Yläluomet ja alaluomet — miehet

Pussittavat silmäluomet ovat Suomen yleisin esteettisen plastiikkakirurgian hoidonaihe. Leikkauksessa luomien alueelta poistetaan ylimääräistä kudosta.

Lue lisää

Hiustensiirtoleikkaus

Cityklinikan plastiikkakirurgi Riikka Veltheim tekee hiustensiirrot FUE-tekniikalla. Klinikallamme jokaiselle hiustensiirtopotilaalle tehdään myös kantasolukäsittely.

Lue lisää

Laserhoito kasvoille

Laserilla voidaan ratkaista monenlaisia iho-ongelmia. Kasvojen laserhoito räätälöidään jokaiselle potilaalle erikseen.

Lue lisää

Poskirasvan poisto suun sisäpuolelta

Buccal fat pad removal -toimenpiteessä poskien rasvakertymiä poistetaan suun sisäkautta. Toimenpiteen tekee Riikka Veltheim.

Lue lisää

Kemiallinen kuorinta

Kemiallinen kuorinta on tehokas ja turvallinen esteettinen toimenpide, joka kiinteyttää, tasoittaa ja kirkastaa ihon pintaa sekä parantaa erilaisia iho-ongelmia.

Lue lisää

Fractora kiinteyttää ja tasoittaa ihon

Fractora kiinteyttää ihoa sekä tasoittaa ihon pinnan epätasaisuuksia ja värieroja. Toimenpiteen teho perustuu neulauksen ja radiotaajuusenergian synergiaan.

Lue lisää

TCA-kuorinta

TCA-kuorinnalla hoidetaan aknea ja rasvaista ihoa. Toimenpide sopii myös ikääntymismuutosten häivyttämiseen sekä aknearpien ja pigmenttimuutosten korjaamiseen.

Lue lisää

CoolSculpting — rasva pois jäädyttämällä

CoolSculpting jäädyttää sitkeät rasvakertymät pois. Toimenpiteet nyt Helsingissä ja Turussa.

Lue lisää

UltraLift™ HIFU miehen kasvojen kohotukseen

HIFU-toimenpide on arvioitu maailmanlaajuisesti tehokkaimmaksi veitsettömäksi kasvojenkohotusmenetelmäksi. Lopputulos paranee toimenpidettä seuraavien kuukausien aikana.

Lue lisää

Aknen hoito, aknearvet

Cityklinikalla aknen ja aknearpien hoitoon löytyy monenlaisia toimenpiteitä. Kemialliset kuorinnat ja laserhoidot sekä näiden yhdistelmät auttavat sekä akneen että aknearpiin.

Lue lisää

Silmäpussit pois laserilla

Laserhoidon avulla saadaan silmäpussit pois osittain tai kokonaan. Smile Eye Lift™ toimii parhaiten sarjahoitona, jolloin lasertoimenpide tehdään 3–5 kertaa kahden viikon välein.

Lue lisää

Tatuoinnin poisto laserilla

Tatuoinnin laserpoisto on sarjahoito. Uusi FracTat™-tekniikka on kuitenkin lyhentänyt hoitosarjan pituutta huomattavasti.

Lue lisää

Rasvaimu

Rasvaimu on kirurginen toimenpide, jossa vartaloa muokataan rasvasoluja poistamalla. Koska poistetut rasvasolut eivät kasva takaisin, hoitotulos on pysyvä.

Lue lisää

Maksaläiskä tai muu pigmenttimuutos

Läiskiä ja hyperpigmentaatiota hoidetaan laserilla tai kemiallisella kuorinnalla. Hoitomuotoja ja tekniikoita yhdistelemällä saavutetaan parhaat tulokset.

Lue lisää

Ylä- ja alaluomileikkaus

Silmäluomileikkaus on kirurginen toimenpide, jonka tarkoituksena on parantaa roikkuvien silmäluomien ulkonäköä. Yläluomileikkaus poistaa myös pussittamisesta johtuvia terveydellisiä haittoja.

Lue lisää

Karvojen poisto laserilla

Laserhoito on tehokkain tapa poistaa ei-toivotut karvat. Toimenpide tehdään 3–5 kertaa 6–8 viikon välein.

Lue lisää

Couperosa, katkenneet verisuonet

Couperosa, katkenneet verisuonet ja muut verisuonimuutokset voidaan hoitaa joko laserilla tai injektioiden avulla.

Lue lisää

Kynsisienen hoito laserilla

ClearSteps™ on tehokas ja turvallinen laserhoito kynsisienelle. Hoito on nopea ja potilaan kannalta yksinkertainen. Tuloksia saavutetaan neljän kerran sarjahoidolla.

Lue lisää

Kuorsaaminen ja uniapnea kuriin laserilla

NightLase™-laserhoidolla saadaan nopeasti ja kivuttomasti apua lieviin tai keskivaikeisiin kuorsaus- ja uniapneaongelmiin. Tuloksia saadaan kolmen toimenpidekerran sarjahoidolla.

Lue lisää

Kasvojen kohotusleikkaus

Kasvojen kohotusleikkaus korjaa ja parantaa kasvojen ikääntymismuutoksia. Leikkaus tehdään nukutuksessa tai joskus myös paikallispuudutuksessa.

Lue lisää

Rasvansiirto miehille

Miehen omalla rasvalla voidaan korjata kasvojen arpia ja ikääntymismuutoksia. Lisäksi sillä voidaan stimuloida laajoja ihoalueita uudistumaan.

Lue lisää

Otsan ja kulmakarvojen kohotus

Otsankohotus on plastiikkakirurginen toimenpide, joka voidaan tehdä monella eri tekniikalla.

Lue lisää

VISIA kuvaa ihon pintaa syvemmältä

Visia-ihoanalyysin avulla pääset näkemään, mitä ihollesi kuuluu ja mitä tulevien vuosien aikana on odotettavissa, mikäli ikääntymisprosesseihin ei puututa.

Lue lisää

Rasvansiirto, kasvot

Kasvojen rasvansiirto nuorentaa kasvoja voimakkaasti, mutta ulkopuolisen on lähes mahdotonta huomata, että kasvoja on käsitelty.

Lue lisää

Leukaimplantti

Leukaimplantti on turvallinen ja tehokas väline leuan muodon ja koon pysyvään parantamiseen. Implantti selkeyttää leuan muotoa ja kasvojen ääriviivoja sekä luo tasapainoa epäsymmetrisiin kasvonpiirteisiin. Toimenpiteitä tehdään naisille ja miehille.

Lue lisää

Hörökorvat kauniiksi leikkauksella

Hörökorvaleikkaus on nopea ja yksinkertainen toimenpide. Se voidaan tehdä paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa.

Lue lisää

Laihdutuksen jälkeen

Laihdutuksen myötä syntyneitä ihopoimuja voidaan poistaa kirurgisesti. Leikkaus voi auttaa myös silloin, kun iho on löystynyt ikääntymisen myötä.

Lue lisää

Vatsan kiristys miehelle

Vatsan kiristysleikkaus voi tulla miehelle ajankohtaiseksi esimerkiksi painonpudotuksen jälkeen.

Lue lisää

Pohjeimplantit

Pohjeimplantit parantavat pohkeiden ja jalkojen muotoa sekä ulkonäköä, antaen säärille (pohjelihaksille) muodokkaammat ja selkeämmät ääriviivat.

Lue lisää

Gynekomastia – man boobs – on hoidettavissa

Hormoneista johtuva rintojen liikakasvu hoidetaan kirurgisesti. Rintakehän paikalliset rasvakertymät voidaan hoitaa rasvaimun avulla.

Lue lisää

Peniksen ympärileikkaus

Peniksen ympärileikkaus on pienkirurginen toimenpide, jonka aikana esinahka poistetaan peniksen ympäriltä.

Lue lisää

Peniksen paksunnos

Peniksen paksunnos tehdään lähes aina potilaan omalla rasvalla.

Lue lisää

Miesten intiimitoimenpiteet

Kivespussin kohotusleikkauksia sekä miesten ympärileikkauksia tekee Helsingissä plastiikkakirurgian erikoislääkäri, tohtori Riikka Veltheim. 

Lue lisää

Häpyalueen rasvaimu

Häpyalueen rasvaimu voidaan tehdä, jos miehen intiimialueella on liikaa rasvaa.

Lue lisää

Plastiikkakirurgia - yleistä

Leikkausta suunnittelevan kannattaa etsiä mahdollisimman laajalti tietoa leikkauksesta, nukutuksesta ja toipumisajasta. Olet tervetullut Cityklinikalle!

Lue lisää

Hikoilu kuriin tehokkailla hoidoilla

Hikoilua ja liikahikoilua voidaan hoitaa. Botuliini sopii lähes kaikkien kehonosien hikoilun väliaikaiseen poistamiseen. MiraDry poistaa kainaloiden hikoilun pysyvästi.

Lue lisää