SILMÄLUOMILEIKKAUS

ALALUOMILEIKKAUS
YLÄLUOMILEIKKAUS

silmäluomileikkaus

  • Silmäluomileikkaus on yksi Suomen yleisimmistä plastiikkakirurgisista toimenpiteistä.
  • Raskaat yläluomet ovat osa suomalaista perimää. Vaiva on usein aluksi puhtaasti kosmeettinen, mutta vuosien myötä yläluomien pussitus aiheuttaa myös terveydellisiä ongelmia. Jos raskaat yläluomet arvioidaan terveydelliseksi haitaksi, KELA korvaa osan leikkauksen kustannuksista.
  • Pussittavat alaluomet ovat miltei aina puhtaasti kosmeettinen ongelma (poislukien alaluomen ulos- tai sisäänpäin kääntyminen). Alaluomileikkauksessa alueelta poistetaan ylimääräistä ihoa, lihasta ja rasvaa.
  • Cityklinikalla tehdään perinteisten silmäluomileikkausten lisäksi myös ns. DOUBLE EYELID -toimenpiteitä (Asian eyelid surgery).

SILMÄLUOMILEIKKAUS — alaluomet

Alaluomien ryppyisyyttä ja velttoutta voidaan hoitaa monella tekniikalla. Usein liikkeelle lähdetään ei-kirurgisista toimenpiteistä. Alaluomien ikääntymismuutoksiin voivat auttaa esimerkiksi injektiohoidot, kemialliset kuorinnat tai Smile Eye Lift -laserhoito. Jos ylimääräistä rasvaa on runsaasti tai jos iho on menettänyt lähes kaiken kimmoisuutensa, voi alaluomileikkaus kuitenkin olla vaihtoehdoista paras.

Alaluomileikkaus tehdään yleensä paikallispuudutuksessa. Myös yleisanestesia eli nukutus on mahdollinen. Toimenpide vie aikaa tunnista kolmeen tuntiin, minkä jälkeen potilas lepäilee klinikalla vielä muutaman tunnin seurannassa. Viikon kuluttua leikkauksesta moni palaa takaisin arkirutiineihinsa. Työhönpaluu onnistuu 2–7 päivän kuluttua, jos mustelmat ja turvotus eivät potilasta itseään haittaa. Urheiluharrastuksiin paluu vie aikaa kolme neljä viikkoa.

Alaluomileikkauksen lopputulos paranee leikkausta seuraavan vuoden aikana. Tulos ei ole näkyvissä vielä mustelmien ja turvotuksen hävittyä. Yleensä lopputulosta voidaan puolueettomasti arvioida kuuden kuukauden päästä leikkauksesta. Vielä tämänkin jälkeen leikkaustulokset paranevat jonkin verran.

silmäluomileikkaus

ALALUOMILEIKKAUS — usein kysyttyä

1. Korvaako Kela osan leikkauskustannuksista?

Alaluomileikkauksen hoidonaihe on lähes aina puhtaasti esteettinen. Sen vuoksi Kela osallistuu leikkauskustannuksiin erittäin harvoin. Koska kyseessä on kosmeettinen plastiikkakirurgia, toimenpiteen hintaan lisätään myös arvonlisävero.

Poikkeuksia on. Mikäli alaluomi on kääntynyt sisään- tai ulospäin, hoidonaihe ei ole esteettinen vaan terveydellinen. Sellaisissa tapauksissa Kela voi korvata osan kustannuksista. Tällöin leikkauksen hintaan ei lisätä myöskään arvonlisäveroa.

2. Voidaanko ylä- ja alaluomet operoida saman leikkauksen aikana?

Kyllä voidaan. Tämä on melko tyypillistäkin.

3. Nukutetaanko potilas?

Alaluomileikkaus voidaan tehdä nukutuksessa tai paikallispuudutuksessa ja kevyessä sedaatiossa. (Sedaatio on potilaan rentouttamista yleensä suonensisäisellä lääkkeellä.) Toimenpide on lähes aina päiväkirurginen, eli kotiin pääsee lähtemään jo muutaman tunnin kuluttua leikkauksesta.

Jos alaluomileikkaukseen yhdistetään muita toimenpiteitä, voi lääkäri joskus suositella yleisanestesiaa.

4. Nuorentuvatko kasvot?

Alaluomileikkaus vaikuttaa vain alaluomialueen ulkonäköön. Usein muutos heijastelee koko keskikasvojen ulkonäköön positiivisesti. On kuitenkin muistettava, ettei alaluomileikkaus voi korvata esimerkiksi keskikasvojen kohotusleikkausta.

5. Kuka on leikkaava lääkäri

Cityklinikalla alaluomileikkauksia tekevät plastiikkakirurgian erikoislääkäri Riikka Veltheim sekä lääkäri Akmaral Karakulova.

Alaluomileikkauksen hinnat löydät täältä. 

Ennen ja jälkeen - alaluomileikkaus

Varaa aika maksuttomaan konsultaatioon!

Cityklinikka tarjoaa asiakkailleen maksuttomat konsultaatiot kaikissa toimipisteissään. Konsultaation aikana lääkäri tai sairaanhoitaja arvioi lähtötilanteesi ja kertoo toimenpidevaihtoehdoista sekä anestesiasta. Voit saada tietoa myös hinnoista ja rahoitusvaihtoehdoista.

Cityklinikan maksuton konsultaatio ei sido sinua mihinkään. Voit harkita asioita rauhassa. Kysy lisää konsultaatiosta tai toimenpiteistä!

Silmäluomileikkaus

SILMÄLUOMILEIKKAUS — yläluomet

Raskaat yläluomet kulkevat suomalaisessa geeniperimässä. Jo lapsella saattaa olla pussittavien yläluomien aiheuttamia ongelmia. Useimmiten yläluomien velttous alkaa vaivata viimeistään ikääntymisen myötä. Kasvojen ilme voi olla väsynyt levonkin jälkeen. Kulmia joutuu kohottelemaan arjen keskellä, ja joskus jatkuva kohottelu aiheuttaa päänsärkyä. Myös näkökentän kapeutuminen saattaa herättää ihmisen pohtimaan yläluomileikkausta.

Yläluomileikkauksessa yläluomista poistetaan löystynyttä ihoa ja usein myös rasvaa. Toimenpide voidaan tehdä laserilla tai veitsellä, joko paikallispuudutuksessa tai tarvittaessa nukutuksessa. Cityklinikan yläluomileikkaukset tehdään sähköveitsellä, jotta toipumisprosessi olisi mahdollisimman lyhyt. Silmäluomileikkaus on esitelty kattavasti palvelusivuillamme.

Ennen ja jälkeen — yläluomileikkaus, Piotr Sikorski

Ennen ja jälkeen — yläluomileikkaus, Piotr Sikorski

Yläluomileikkauksen hyödyt

1. Nuorekkaammat kasvot

Ikääntyminen näkyy yleensä ensimmäisenä silmien alueella. Usein ensimmäiset rypyt tulevat silmänympärysiholle. Myös väsymys alkaa näkyä silmien alueella jo 25 vuoden iässä.

Pussittavat yläluomet vanhentavat kasvoja, ja toisaalta yläluomileikkaus nuorentaa ilmettä radikaalisti. Kun yläluomia ei tarvitse enää kohotella, myös otsa silottuu. Jos leikkauksen jälkeen otsassa on vielä ryppyjä, ne voidaan poistaa tarvittaessa nopealla ja edullisella botox-hoidolla ilman pelkoa otsan laskeutumisesta.

2. Verrattain kevyt toimenpide

Pienkirurgiset ja plastiikkakirurgiset toimenpiteet saattavat tuntua pelottavilta, varsinkin jos ne kohdistuvat silmien alueelle. On kuitenkin hyvä tietää, että silmäluomileikkaus on toimenpiteenä nopea ja tutkitusti turvallinen, kun sen tekee esteettisen lääketieteen ammattilainen.

Leikkauksen jälkeen kipulääkkeitä tarvitaan yleensä niukasti.

3. Vaivat vähentyvät 

Silmäluomileikkaus parantaa kasvojen ulkonäköä. Lisäksi monet päivittäiset vaivat vähenevät yläluomileikkauksen jälkeen. Usein asiakkaamme kertovat päänsärkyjen vähenemisestä. Jopa niska-hartiaseudun krooniset kivut saattavat joskus helpottua toimenpiteen myötä. Näkökenttä laajenee, ja ilme muuttuu levänneen näköiseksi.

Osa asiakkaistamme kertoo myös pienestä itsetunnon kohoamisesta. Suomalaisasiakas harkitsee yleensä vuosien ajan hakeutumista leikkaukseen. Kontrollikäynnillä moni toteaa:

Tämän olisi voinut tehdä jo kymmenen vuotta sitten!

4. Luonnolliset lopputulokset

Yläluomileikkauksen lopputulos on luonnollinen. Kasvot nuorentuvat mutteivat muutu ”leikellyiksi”. Toipumisvaiheessa alueella on luonnollisesti jonkin verran turvotusta, mustelmia ja punoitusta. Näiden kesto on yksilöllistä. Turvotuksen kestoa voi lyhentää lymfaterapialla, joka on leikkauspotilaillemme erittäin edullista.

Sekä leikkauksen tuloksiin että toipumisvaiheeseen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan.

Valmistaudu toimenpiteeseen näin.

Yläluomileikkauksen jälkihoito.

5. Edullisuus

Yläluomileikkaus on selvästi edullisempi verrattuna muihin ikääntymismuutoksia korjaaviin leikkauksiin. Leikkauksen voi maksaa toimenpiteen yhteydessä.

Minulle tehtiin silmäluomileikkaus. Leikkaava lääkäri oli muistaakseni Piotr Sikorski. Paraneminen sujui hyvin kun sain olla kesälomalla ja levätä sekä hoitaa silmiäni rauhassa. 3 viikon jälkeen ei enää ollut yhtään mustelmia.

Vielä on luomet hiukan tummat, mutta muuten olen erittäin tyytyväinen leikkaus tulokseen.

(Asiakaspalaute 10.9.2015)

HINNAT JA TEKIJÄT

  • Päivitetyt hinnat löytyvät hinnastosivuiltamme.
  • Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Riikka Veltheim leikkaa ainoastaan Helsingin Cityklinikalla.
  • Lääkäri Piotr Sikorski tekee yläluomileikkauksia Helsingissä.
  • Lääkäri Akmaral Karakulova tekee ylä- ja alaluomileikkauksia Helsingissä.

Cityklinikka työllistää suomalaisia ja maksaa verot Suomeen.