NeckTite

Kaulan kiinteytys rf-energialla

Piotr Sikorski on laillistettu lääkäri ja Cityklinikan toimitusjohtaja.
Hän on Suomen ensimmäinen ja ainoa American Academy of Aesthetic Medicine -johtokunnan sertifioima esteettinen lääkäri ja AAAM-kouluttaja. 

Sikorski toimii myös Helsingin LAHA® Training Centerin johtavana kouluttajana.

Alakasvot ja leukalinja 

Kevään ja alkukesän aikana yhä useampi asiakkaani on etsinyt ratkaisua veltostuneen leukalinjan ja kaulan ongelmiin. Vaihtoehtoja ns. hamsteripussien ja kaulan kiinteyttämiseen on paljon. Esimerkiksi Nefertiti Lift on todella suosittu lounastuntitoimenpide, joka sopii kaikkein kiireisimmänkin ihmisen aikatauluihin.

Silloin, kun leuan ja kaulan alueella on ylimääräistä rasvaa, tarvitaan kuitenkin järeämpiä vaihtoehtoja. Tavoitteita on näissä tilanteissa kaksi:

  1. päästä eroon ylimääräisestä rasvasta
  2. saada leuan ja kaulan iho kiinteytymään

NeckTite – hellävarainen, kiinteyttävä rasvaimu

NeckTite on kaulan ja leukalinjan rasvaimu. Perinteisestä, kirurgisesta rasvaimusta se eroaa kolmella tavalla.

  • NeckTite on hellävaraisempi kuin perinteinen rasvaimu.
  • NeckTiten aikana rasvaa sulatetaan, minkä vuoksi se poistuu tasaisemmin kuin perinteisessä rasvaimussa.
  • Lämpö stimuloi kudoksia voimakkaaseen kollageenin uusiotuotantoon. Tämän vuoksi ihon kiinteytyminen jatkuu vielä 3 – 6 kuukautta  toimenpiteen päätyttyä.

Ennen ja jälkeen – asteittain paranevat tulokset

NeckTite ennen jälkeen

Vasemmalla asiakas ennen toimenpidettä. Keskellä ensimmäiset tulokset noin kuukauden kuluttua. Oikeanpuoleinen kuva on otettu noin puolen vuoden päästä.

Kenelle?

NeckTiten hoidonaiheena on useimmiten klassinen kaksoisleuka, joka ei reagoi painonpudotukseen. Toimenpiteessä imetään ylimääräinen rasva pois, kuten kirurgisessakin rasvaimussa. Tämän lisäksi koko leukalinjan ja kaulan alue muotoillaan uudestaan. Kaulan ja leuan iho kiinteytyy ja kohoaa. Kasvojen ilme muuttuu aikaisempaa sirommaksi ja freesimmäksi.

NeckTiten yhteydessä nukutusta ei tarvita. Toipuminen on nopeaa. Turvotus ja mustelmat ovat paljon vähäisempiä kuin perinteisen rasvaimun jälkeen. Useimmiten yksi toimenpide riittää.

Alakasvojen ja kaulan kiinteytyminen nuorentaa ulkonäköä erittäin paljon. Olen huomannut, että suomalaisilla kaula ja kasvot ovat monesti kuin ”eripariset”: Kasvot ovat rypyttömät, kiinteät ja hoidetut. Kaula on kuiva, veltostunut ja ryppyinen.

Näin asian ei kuitenkaan tarvitsisi olla.

Kysymyksiä ja vastauksia

Mihin teho perustuu?

NeckTite-toimenpiteessä rasvaimun yhteydessä kudoksia lämmitetään radiotaajuusenergialla. Lämpö herättää ihon tuottamaan uutta kollageenia, joka on ihon tukikudoksen proteiini. Uuden kollageenin syntyminen tarkoittaa ihon napakoitumista ja vähittäistä kohoamista.

Ensimmäiset tulokset syntyvät rasvan poistumisesta. Lopputulos paranee NeckTiteä seuraavina kuukausina, kun iho kiinteytyy sisältäpäin.

Miten parhaat tulokset saavutetaan?

Parhaan lopputuloksen saa, kun toimenpiteen jälkeen noudattaa tarkasti jälkihoito-ohjeita. Tukitekstiilin merkitys on suuri. Tukitekstiili pitää kudokset napakasti uudessa paikassaan, kunnes ne ovat täysin ankkuroituneet uuteen paikkaansa.

Kollageenia kannattaa alkaa nauttia sisäisesti jo ennen toimenpidettä. On päivänselvää, että kolmen kuukauden kollageenikuuri parantaa lopputulosta jonkin verran.

Montako kertaa NeckTite tehdään?

Useimmiten yksi kerta riittää. Jos rasvaa – ja ikää – on paljon, NeckTite voidaan uusia.

Sattuuko se?

Toimenpide aiheuttaa tuntemuksia. Koska alue puudutetaan huolellisesti, kivut ovat harvinaisia. Kevyt sedaatio on mahdollinen, jos asiakas jännittää paljon.

Kenelle hoito sopii?

NeckTite sopii erinomaisesti ihmisille, joiden ongelmia ovat veltostunut kaula ja paikalliset rasvakertymät kaulan ja leuan alueilla. Myös ns. kalkkunakaula on hyvin yleinen NeckTiten hoidonaihe.

Jokaisen yksilöllinen tilanne selvitetään maksuttoman konsultaation aikana. Päätös toimenpiteeseen hakeutumisesta on syytä tehdä vasta konsultaation jälkeen, koska toimenpidevalikoimasta voi löytyä muita, sopivampiakin vaihtoehtoja kaulan kiinteyttämiseen ja rasvan poistamiseen.

Yhdistelmätoimenpiteet

NeckTiten tulosten vahvistamiseen ja ylläpitoon suosittelen Fractora Firm -sarjahoitoa. Erinomaisesti NeckTite sopii myös osaksi laajempaa kokonaisuutta. Toimenpide voidaan yhdistää muihin radiofrekvenssihoitoihin, esim. FaceTiteen tai Fractoraan. Tulosten fiksaamiseen sopivat tietenkin myös erilaiset laserkuorinnat tai vaikkapa nopea Nefertiti Lift.

Jos ikää ja ylimääräistä ihoa on paljon, hyvään lopputulokseen tarvitaan usein rasvaimun lisäksi kirurgin veistä.

Suomen ensimmäinen ja ainoa AAAM-sertifioitu esteettinen lääkäri Piotr Sikorski palvelee sinua Helsingin Cityklinikalla.

AJANVARAUS PUHELIMITSE:

0201 – 777 288

Kysy lisää: info@ckl.fi