Sikorskin sana

IHON TASOITUS LASERILLA

Laser on laite, joka tuottaa koherenttia valoa. Koherentissa valossa kaikki valoaallot ovat samanpituisia ja värähtelevät samassa suunnassa ja samalla taajuudella.

Laserlaite muuttaa sähkömagneettisen energian lämpöenergiaksi. Laserkuorinnassa tämä lämpöenergia kohdistetaan ihoon. Lämmön avulla ihosta poistetaan ohuita kerroksia. Ihoon saadaan syntymään hallittu vaurio.

Kun hallitusti vaurioitettu iho paranee, uusi iho korvaa vanhan ihon. Uusi, nuori iho on tasainen, kiinteä ja aiempaa virheettömämpi.

Laserkuorinta sopii ryppyjen, pigmenttimuutosten, veltostuneen ihon ja muunlaisten ikääntymismuutosten hoitoon. Lisäksi laserin avulla voidaan hoitaa aknea, aknearpia ja muita ihon pinnan epätasaisuuksia. Myös hyvänlaatuisia ihomuutoksia on helppo poistaa laserin avulla.
laser

ENNEN LASERTOIMENPIDETTÄ

Laserhoito räätälöidään jokaiselle asiakkaalle erikseen perinpohjaisen alkukartoituksen avulla.  Lähtökohtana on asiakkaan ihon kunto ja se, mihin hoidolla pyritään. Tämän lisäksi huomioon on otettava asiakkaan elämäntilanne. Jos asiakas pystyy varautumaan pitkään toipumisaikaan, voidaan käyttää voimakastehoisia, ablatiivisia laserhoitoja. Tällöin jo yksi toimenpide voi riittää erinomaisten tulosten saavuttamiseen.

Jos asiakkaan elämäntilanne ei salli pitkää toipumisaikaa, erinomaisiin tuloksiin voidaan päästä myös vähemmän aggressiivisilla laserhoidoilla, esim. fraktionaalista laseria käyttämällä. Hoitotuloksia säädellään tällöin toimenpiteiden lukumäärällä: mitä useampi hellävarainen laserhoito, sitä merkittävämpiä tuloksia saavutetaan.

Helsingin klinikalla laserhoidon suunnittelu aloitetaan usein maksuttomalla Visia-ihoanalyysilla, joka kertoo tarkasti ihon kunnon, mitä ihossa on tapahtumassa lähivuosien aikana ja millainen hoito olisi iholle hyödyllisintä.
laserhoito kasvoille

FRAKTIONAALILASER

Fraktionaalilaserissa lasersäde on hajotettu pieniin mikrosäteisiin. Näin säteiden väliin jäävät alueet ovat suojassa laserilta. Nämä pienet terveet alueet edistävät nopeaa paranemista. Alueet, jotka on käsitelty laserilla, aiheuttavat tarvittavan ärsykkeen ihossa, jotta se alkaa tuottaa kollageenia ja elastiinia.

Fraktionaalinen laserkuorinta kehitettiin, jotta saataisiin tulehdusriski ja muiden komplikaatioiden mahdollisuus pienenemään. Fraktionaalisen laserkuorinnan yhteydessä paraneminen on huomattavasti nopeampaa kuin perinteisessä laserkuorinnassa.

Toisaalta yhdellä fraktionaalilaserhoidolla ei saavuteta yhtä merkittäviä tuloksia kuin yhdellä full beam -laserhoidolla. Siksi fraktionaalilaserhoito saatetaan tehdä useita kertoja. Mitä useampi hoitokerta, sitä paremmat tulokset.
laser

FULL BEAM -LASER

Jos iho tarvitsee voimakasta elvytystä, kiinteytystä ja tasoitusta, full beam -laserkuorinta on erinomainen vaihtoehto.

Full beam -laserkuorinnassa lasersädettä ei ole hajotettu. Iho käsitellään siis kokonaisella lasersäteellä. Iho kuoriutuu, ja esiin tulee aiempaa tasaisempi, kiinteämpi iho. Toisaalta iho alkaa myös kiinteytyä ja tasoittua sisältäkäsin. Tehon ja erinomaisten tulosten kääntöpuolena on pitkä toipumisaika. Toipumiseen on varattava aikaa ainakin viikko.
laserkuorinta Fraxel

TWINLIGHT®-LASER

TwinLight®-hoidossa käytetään nimensä mukaisesti kahta erilaista laseria. Erbium-laser kuorii ihon pinnan. Neodymium-laser stimuloi ihon syvät kerrokset.

TwinLight®-hoito etenee kolmivaiheisesti:

Vaihe 1 – Esikäsittely:

Iho käsitellään kaksi kertaa Nd:Yag- eli neodymium-laserilla. Ensimmäinen Nd:Yag-käsittely stimuloi ihon syviä osia ja toinen Nd:Yag-käsittely lämmittää lisää ihon syviä osia (FRAC3®). Tämän esikäsittelyn jälkeen iho on valmis seuraaviin laserkäsittelyihin.

Vaihe 2 – Fraktionaalilaserkuorinta:

Vanha kulunut iho kuoritaan fraktionaalisella Er:Yag- eli erbium-laserilla. Laserin poraamat mikroreiät korvautuvat uudella, aiempaa tasaisemmalla ja napakammalla iholla.

Vaihe 3 – Kuorinta:

Iho kuoritaan Full beam -laserilla. Full beam -säde poistaa ihon pinnan ikääntymismuutokset, arvet tai muut kauneusvirheet.

TwinLight®-laserhoito soveltuu kaikille ihotyypeille. Tehoa voidaan lisätä lisäämällä hoidon syvyyttä tai tekemällä hoito useita kertoja. Jos hoito tehdään sarjana, toipuminen on nopeahkoa. Jos taas hoitoa tehostetaan lisäämällä hoidon syvyyttä, toipumiseen on varattava aikaa ainakin viikko.

Hoidon jälkeen Lamelat™-seerumi SPF50 on välttämätön ihon näkyvien pigmenttihäiriöiden välttämiseksi.

Laserkuorintojen hoidonaiheita:

  • Rypyt
  • Ihon veltostuminen
  • Ikäläiskät
  • Muut ikääntymismuutokset
  • Maksaläiskät
  • Aknearvet
  • Ihon pinnan epätasaisuudet
  • Hyvälaatuiset ihomuutokset

Lue lisää

Kasvojen ja ihon laserhoidoista voit lukea lisää täällä.

Laserhoidoilla hoidamme myös näitä:

Laserhoitoja teemme Helsingissä. Ajanvaraus onnistuu kätevästi puhelimitse:

0201 777 288 – Helsinki

pigmenttiläiskä maksaläiskä laser